资讯
Päivitettyjen lukujen taustalla on IMF:n mukaan esimerkiksi se, että yritykset ovat valmistautuneet kauppasotaan ja korkeampiin tulleihin ja näin tavara on liikkunut enemmän. Myös Yhdysvaltojen ...
Uutissuomalaisen Jarkko Vilmusenaho uutisoi Los Angelesissa uutisoidun: poliisi otti kiinni naisia kaupoissa ahdistelleen ...
Työsuojeluun erikoistuneen juristin Aki Erikssonin mukaan työperäisen hyväksikäytön yleistyminen liittyy kansainvälistymiseen ja työn tekemisen tapojen murrokseen.
Toisella tytöllä on päällään sininen röyhelöhame ja t-paita, jossa on kissan kuva. Toisella tytöllä on vaaleanpunainen mekko ...
Nyt puhuu keväällä Kataja Basket Oy:n toimitusjohtajan tehtävistä irtisanottu Johannes Lasaroff, 29. Näin raflaavasti ...
1950-luvulla syntyneen miehen epäilleen ampuneen naisystävänsä ja itsensä Kuopion länsipuolella olevalla haja-asutusalueella ...
Helleputkiennätys rikkoutui taas, kertoo Ilmatieteen laitos. Yli 30 asteen päiviä ollut nyt peräkkäin 18. Lieksan Lampelan havaintoasemalla mitattiin 30,3 astetta.
Eilen jatkettiin 30 lämpöastetta ylittävien peräkkäisten päivien ennätystä, kun Lieksan Lampelassa mitattiin 30,1 astetta.
Adesso Nutraceuticals Oy vetää myynnistä ravintolisän epäillyn allergeenivaaran vuoksi, Ruokavirasto tiedottaa.
Rakuunasoittokunta näytti osaamistaan Lieksan torilla tiistaina. Martti Heikkinen Tänään 15:10 Lähes saunamainen lämpö ...
Kuntaliiton toimitusjohtajan Minna Karhusen mukaan valtionosuusuudistus synnyttää voittajia ja häviäjiä. Hallituksen aika ...
Ensimmäistä kertaa elämässäni häpeän olla suomalainen. Suomen ulkopoliittinen johto antaa hiljaisen hyväksynnän Israelin ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果