资讯

Yhdysvaltain ja Euroopan unionin uudella kauppasopimuksella tulee olemaan negatiivisia vaikutuksia EU:n talouteen.
"Porilaine" kirjoitti 3.7.2025 Herrainpäivien luontopolun muuttamisesta ja samalla koko niemen lopullisesta tuhosta. Onhan ...
Terveydellä on ymmärrettävästi onnellisuuteen vahva yhteys. Mitä heikommaksi terveydentila koetaan, sitä vähemmän koetaan ...
Suunnitellun TNT-tehtaan mahdollisimman suljettu kierto kuulostaa hyvältä, mutta se on vain pyrkimys, kirjoittajat muistuttavat.
Chloe Kelly ratkaisi jälleen EM-kullan Englannille. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Englanti juhli jalkapallon ...
Valtatie kahdeksalla Poriin päin mentäessä on suljettu toinen ajokaista liikenteeltä hieman ennen Lakarin aluetta Raumalla.
Mitä enempi ihminen pieree, sen paremmin hän voi. Olen sen huomannut lämpökompostorista. Jos ei tule hajuja, voidaan huonosti ...
Ennen kuluvaa kesää yli 30 asteen helleputkiennätys löytyi kesä-heinäkuulta 1972, jolloin 30 lämpöasteen ylittäviä päiviä oli ...
Lukija kertoi kuulleensa TNT-tehtaan suunnalta rakennustöiden ”pauketta ja meteliä”. Kävimme selvittämässä, mitä metsässä ...
Hevonen selvisi karhun iskusta hengissä, mutta sitä odottaa viikkojen sairausloma. Vauhkouteen on ymmärrettävä syy. Sunnuntai ...
Ihmisoikeusjärjestö B'Tselem ja Physicians for Human Rights -järjestön Israelin haara kehottavat sekä israelilaisia että ...
Sisäasiainministeriö kielsi Sex Pistolsin keikan Suomessa 1978. Samaan aikaan porilainen Miksa Huhdanpää aloitti ...